Satu
Olipa kerran prinsessa, joka sanoi: "Minä haluan miehen." Sillä hetkellä kaikki hänen ympärillään nielaisivat lasikenkänsä ja kysyivät: "Oi millainen mies neiti kuninkaan-tyttärelle oikein saisi olla?" Ja suuressa kauneudessaan, joka oli tunnettu yli koko Pohjanmaan, prinsessa vastasi: "No tietysti kätevän miehen! Sellaisen, joka osaa synnyttää minulle kolme pyöreää ja neljä kulmikasta lasta!" Niin hankittiin taloon yksi kappale käteviä miehiä ja annettiin tapahtumien edistyä omalla - hmm - tavallaan.
Ei kuitenkaan käynyt niin kuin kohtalon kultaiseen vessapaperirullaan oli jo ammottavina aikoina kirjailtu, sillä mies ei onnistunut pyöräyttämään kuin kolme kulmikasta vauvankäppänää, ja niinpä hänet armottomasti dumpattiin lähimpään ostoskeskukseen. Prinsessa itki kuin monsuuni ja pärisi kuin kärrynpyörä lasisella tiellä. Koko valtioneuvosto suri hänen kaameaa kohtaloaan.
Onneksi hätäpuhelin ei tietenkään ollut tämän näköinen, vaan kuningas ovelasti ketkutteli suuret suojuoksukilpailut, joiden voittaja pääsisi prinsessan kynnysmatoksi. Kaikki maan miehet (99,9 prosenttia lukuun ottamatta) ryntäsivät välittömästi kolmen vuoden jälkeen palatsiin vahingossa. Ylivoimaisesta voittajasta, joka oli ainoa osanottaja, leivottiin pullapitkospuut. Kukaan ei ottanut osaa hänen kohtaloonsa.
Sillä aikaa prinsessa oli tullut hyvinkin ovelaksi ja oli karannut salaperäisesti palatsin pääovesta maanantaina kello kolme päivällä. Hän oli ottanut hevosen ja kävellyt metsään, jossa oli pieni lampi, johon hän istui. Yhtäkkiä, aivan ennalta arvaamattomasti juuri samaan aikaan tarkalleen ottaen 180 asteen kulmassa saapui lammelle hyvin viisas mutta hyvin tyhmä prinssi, joka oli kotoisin hyvin kaukaisesta maasta lähikaupan takapihalta. Kuinkahan tässä nyt oikein käy?
Tietenkin prinsessa ehti kaivaa pikaisesti piilolinssinsä hevosen suusta ja ojensi ne prinssille. Yhdessä he katsoivat toisiaan silmiin - tai ei oikeastaan silmiin, sillä heillä molemmilla oli varsin vakava taittovirhe - ja rakastuivat välittömästi. "Olen elänyt koko elämäni vain tätä hetkeä varten", huokaisi prinsessa. "Niin, kello on viisi ja ulkona sataa", huomasi prinssi, "vaikka emme edes ole ulkona vaikka olemmekin."
Tietysti prinssin vanhemmat olivat hyvin vihaisia ja tilasivat prinsessan vanhemmille sata Kunto Plus -lehteä, joista loppujen lopuksi olikin paljon hyötyä, sillä kuningatar onnistui laihtumaan niiden avulla ja mahtui putoamaan kaivoon, minkä jälkeen kuningas oli hyvin onnellinen. Luonnollisesti syttyi suuri pyhä lumisota ja kaikki kuolivat, paitsi prinssi ja prinsessa.
He elivät elämänsä onnellisina aina puoliväliin asti, ja sitten siitä eteenpäin loppuun asti myös. Siinä välillä yllättävästi prinsessa harrasti ovelia taikatemppuja ja joutui aikahyppyyn, jonka seurauksena koko maailma kahdentui, mistä prinssi iloitsi: "Minäpä sainkin prinsessan ja kaksi valtakuntaa! Rähhähää!" On ilmeistä, että lopputulos oli, että eipä ollutkaan kerran prinsessa. Olipa kahdesti prinsessa...
- Login to post comments
