SS Löylyhuone

Toukokuussa Eino aloitti saunan rakentamisen. Paikka oli ollut katsottuna valmiiksi jo hyvän aikaa. Rannan tuntumassa laiturin vieressä oli juuri sopiva tasainen kohta, joka suorastaan kutsui rakennustöihin. Monet kerrat oli Eino ehtinyt käydä kohtaa mittailemassa tyytyväisesti myhäillen. Siitä olisi mukava pulahtaa järveen pulikoimaan. Uiminen oli hänen sydäntään lähellä olevista asioista ainoa, josta saattoi puhua samana päivänä saunomisen kanssa.

Äitimuori oli heittänyt veivinsä vuosikymmen takaperin jättäen jälkeensä ränsistyneen mökin, jota hänen jälkeläisensä olivat kilvan koettaneet sälyttää toistensa kontolle. Kun tönö lopulta oli langennut Einon ristiksi, hän oli päättänyt tehdä välttämättömyydestä hyveen ja kunnostaa röttelöstä pätevän piilopirtin eläkepäiviksi.

Lopputulos oli vähintäänkin kelvollinen ja uhkaava purkutuomiokin muisto vain. Nyt mökissä kelpaisi asustella vaikka vuoden ympäri. Remontti tiesi loppua äkillisille vedenpaisumuksille aina sateen sattuessa ja nariseville lattioille, joilla kävellessään sai alinomaa pelätä pääsevänsä pyytämättä tekemään lähempää tuttavuutta kellarin kanssa.

Tosin muutaman välivaiheen Eino mieluiten unohti. Rakennusfirman urakkatarjous oli ollut hänestä kohtuuton, joten hän oli toiminnan miehenä päättänyt hoitaa homman omakätisesti. Eihän siitä ollut muuta tullut kuin paha mieli ja entistäkin pahempi sotku. Niin, ja ylimääräinen nolla korjauslaskuun, kun romahtaneelle katollekin oli pitänyt tehdä jotain.

Eino ei kuitenkaan ollut luovuttajatyyppiä. Kantapään kautta hankitun kokemuksen ansiosta sauna onnistuisi varmasti. Eikö sitä paitsi ollut ylipäänsä helpompaa rakentaa uutta kuin korjata vanhaa? Kun viimeinen takka oli myyty, eläkekahvit juotu ja kiitospuheet pidetty, hän marssi rautakauppaan huolellisesti laadittu ostoslista kourassaan. Saunastakin tulisi luonnollisesti puulämmitteinen.

Saunan sijaintia vähemmän selvää oli, minne hän tohtisi työntää saamansa läksiäislahjan. Parinkymmenen vuoden jälkeenkään hänelle oli epäselvää, oliko hänen ex-työkavereillaan huono huumorintaju vai yksinkertaisesti huono maku. Mikä muukaan kuin arvostelukyvyn puute saisi antamaan aikuiselle miehelle puutarhatontun? Vieläpä harvinaisen ruman sellaisen. Ei sitä poiskaan voisi heittää, ihan siltä varalta, että joku sattuisi tulemaan käymään ja ihmettelisi, miksei tonttua näy missään.

"Siinähän seisot, mokomakin variksenpelätti", Eino manasi törkätessään tontun mökin nurkan taakse siten, että se näkyisi kyllä tielle muttei suinkaan rantaan tai sisälle mökkiin.

Eino marssi sisään ja mietti, mitä tekisi. Hän ei ollut tottunut olemaan tyhjän panttina. Rakennustöitäkään ei kannattaisi enää näin myöhällä aloittaa. Töitä oli tullut paiskittua kuin viimeistä päivää sen verran monta vuosikymmentä, että kun viimeinen päivä oli lopulta koittanut, helpotuksen tilalla olikin tyhjyyttä.

"Rentoutumaankin voisi oppia, nyt kun aikaakin on", Eino patisti itseään ja kävi virittelemään takkaa. Ihan mikä tahansa nurkkanuotio se ei ollutkaan, vaan työsuhde-etuna hankittu luksusmalli, oman talon valikoimista, tietenkin.

Saatuaan puut syttymään Eino heittäytyi sohvalle ja avasi punaviinin, joka oli hänen saamistaan lahjoista ehdottomasti mieluisampi. Vuosikertojen sun muiden päälle hän ei ollut koskaan jaksanut pahemmin ymmärtää, ja sen varaan olivat epäilemättä työkaveritkin valintaa tehdessään laskeneet, mutta tuskinpa he olisivat mitään kovin halpaa litkuakaan tohtineet ostaa.

Liekkien leikkiä seuratessaan rentous valtasi Einon hetkessä. Hän muisti pitkästä aikaa kolmannen asian, josta hän ei mistään hinnasta luopuisi. Takkatuli oli kauan merkinnyt hänelle ennen kaikkea toimeentuloa, mutta nyt se loimusi yksinomaan hänen tahdostaan, vain häntä varten.

Tuli – villi ja vaarallinen peto, aina valmiina nielemään kaiken tielleen asettuvan. Tiilten ja raudan avulla sitä saattoi kuitenkin hallita. Ajatus sai Einon tuntemaan itsensä voimalliseksi. Samalla hän oli ikään kuin suorassa yhteydessä maailman sieluun. Ei, hänen uravalintansa ei todellakaan ollut ollut sattuma.

Samalla kun Eino vähitellen tiedosti, että oma rauha olisi vastaisuudessa milloin tahansa hänen ulottuvillaan, hän muisti asian, jonka hän oli aiemmin onnistunut sysäämään syrjään kiireen varjolla. Hän oli vuosikaudet viihtynyt yksin, mutta nyt kun hänellä vihdoinkin olisi aikaa riittämiin, olisi mukava voida jakaa se jonkun kanssa.

Vastahakoisesti Eino myönsi itselleen, että tämä toive oli myös hänen kunnianhimoisen rakennusprojektinsa taustalla. Hyvin pian sen jälkeen, kun hän oli saanut mökin hallintaansa, hän oli iskenyt silmänsä naapuritilan emäntään Marjattaan. Marjatta oli vahva nainen, joka oli miehensä kuoleman jälkeen tarmokkaasti pyörittänyt tilaa omin voimin.

Rinnakkaiselon myötä tutustuminen oli käynyt luonnostaan, mutta varsinaisen aloitteen tekemiseen Einon rohkeus ei ollut riittänyt. Hän oli rohjennut ainoastaan kauttarantaan tiedustelemaan rouvan elämäntilannetta ja suunnitelmia. Marjatta oli, kuten Eino itsekin, halunnut keskittyä ensisijaisesti työhönsä, joten Eino ei ollut yrittänytkään mennä sen pidemmälle.

Mutta kunhan hänen mökkinsä olisi saunan valmistumisen myötä täydellinen, kenties hän uskaltaisi vihdoinkin kutsua Marjatan löylyihinsä. Sen verran Eino oli elontiensä varrella oppinut, että vaikka kuinka ajat olivatkin muuttuneet, varmimmat tavat tehdä naiseen vaikutus olivat yhä edelleen huomaavaisuus – ja vaikuttavat puitteet.

Hiljaisuuden rikkoi terävä molskahdus. Järvi ei ollut tunnettu kalaisuudestaan, eikä Einonkaan vavoille ollut vuosien varrella tullut juurikaan käyttöä. Noin voimakkaan äänen tuottavasta vonkaleesta saisi useammankin päivällisen. Todennäköisemmin tosin yöliikkuja oli jokin iso lintu.

Eino totesi itsensä siinä määrin väsyneeksi, että sänky olisi paikallaan. Seuraavana päivänä olisi aikaa jatkaa pohdintoja.
Hän nukkui rauhattomasti ja näki painajaisia. Unessa hänelle soitettiin töistä ja kerrottiin, että hänen eläkeikänsä olikin laskettu väärin ja hänellä olisikin vielä kymmenen vuotta jäljellä, mahdollisesti enemmänkin.

Eino heräsi stressaantuneena ja suunnilleen yhtä väsyneenä kuin nukkumaan mennessään. Tottuneesti hän kuitenkin pomppasi ylös ja tarttui aamutoimiinsa.

Syötyään hän suuntasi rantaan etsimään yöllisen metelöijän jälkiä. Mitään räpylänkuvia ei kuitenkaan löytynyt. Sen sijaan rantamutaan oli piirtynyt pienenpienten ihmisjalkojen jättämien näköisiä painaumia.

"Mikäs lintu se tällainen on?" Eino päivitteli itsekseen.

Hänellä oli toki hyllyssä kattavat opukset niin kotimaisista kuin eksoottisemmistakin siivekkäistä, joista varmasti löytyisi vastaus. Saapastellessaan takaisin mökkiä kohti hänen silmänsä osui puutarhatonttuun, joka seistä möllötti oven pielessä. Näky sai Einon vakavasti harkitsemaan aiettaan säilyttää rumilus. Tosin ihan kuin hän olisi edellispäivänä sijoittanut toiselle puolen nurkkaa? Väsymys varmaankin hämärsi hänen muistikuviaan.

Lintukirjasta ei ollut apua, joten Eino tyytyi aikomaan tilaisuuden tullen kysyä asiaa oikealta asiantuntijalta. Enempää aikaa hän ei tällä erää haaskaisi moiseen, sillä rakennustyöt odottivat. Hän kaivoi työkalunsa esiin ja kantoi rakennusmateriaalit rantaan.

Hän ei kuitenkaan tiennyt, mistä aloittaa. Mökin kunnostusprojektissa oli ollut helppo puuttua ongelmakohtiin yksi kerrallaan, mutta kokonaisen rakennuksen pystyttämisessä tällaista tarttumapintaa ei ollut.

"Olisiko kannattanut tehdä piirustukset?" kysyi nariseva ääni hänen takaansa.

Eino kääntyi katsomaan muttei nähnyt ketään.

Jaahas. Olen sitten tulossa hulluksi, hän mietti.

"Ammattilaisellekin olisit voinut homman uskoa", ääni jatkoi, ja nyt Eino huomasi sen tulevan puutarhatontusta, joka oli jollain keinoin siirtynyt pois paikaltaan.

Ei tässä mistään hulluudesta ollut kysymys vaan huonosta käytännön pilasta. Einoa ei naurattanut yhtään. Luulisi, että työkaverit olisivat vuosien aikana oppineet tuntemaan hänen huumorintajunsa rajat hieman paremmin.
Eino tarttui tonttuun kaksin käsin ja ravisteli.

"No niin, missä kamera on?" hän vaati tuohtuneena.

Vastaukseksi tonttu puri häntä sormeen. Eino karjaisi kivusta ja yllätyksestä. Muovinukeksi ukko oli kovin eläväinen ja kaiken lisäksi se oli tuntunut lämpimältä hänen käsissään.

"Jospa pitäisit näppisi kurissa. Pystyn paljon pahempaankin", tonttu uhkasi hampaitaan väläyttäen.
Eino alkoi uudelleen kääntyä hulluuden kannalle.

"En kuitenkaan tullut tänne taistelemaan, joten aloittakaamme uudelleen hieman sivistyneemmin", tonttu tuhahti.

"Harvinaisen uskottava pila, mikäs siinä. Pisteet yrityksestä, mutta eiköhän tämä temppu ole jo nähty?"

"Työkavereillasi ei ole minun kanssani mitään tekemistä", tonttu puuskahti. "Olen varsin todellinen enkä tietääkseni kenenkään pila. Haluatko kenties lisää todisteita?"

Eino ei halunnut vaan otti pari askelta taaksepäin. Tonttu rauhoittui ja jatkoi.

"Edustan Kultaisen kuusen kunniakasta kahdettatoista veljeskuntaa. Nimeni on Aarni. Se on muinaistonttua ja tarkoittaa vanhaa ja viisasta. Vaiko sittenkin lahotuhkeloa? En muista enää kovin tarkasti."

"H-hauska tavata", Eino takelteli. Jollei harha menisi itsestään ohi, hänen olisi syytä hankkia ammattiapua ensi tilassa. "Mitä haluat minusta?"

"Tulin auttamaan sinua rakennushommissasi. Suonet anteeksi huomioni, että apu todellakin tulee tarpeeseen."

"Millä tavoin muka tulit tänne? Minähän sinut itse kotiini kiikutin."

"Se ei suinkaan ollut sattumaa", Aarni virkkoi arvoituksellisesti, "kaikella on tarkoituksensa."

Tonttu kaivoi taskustaan ryppyisen paperin. "Tässä on sinulle saunan piirustukset."

Eino avasi paperimytyn ja yritti tulkita kuvaa. Sen esittämä rakennelma muistutti etäisesti saunaa, mutta jollei hän olisi tiennyt, mistä oli kysymys, se olisi yhtä hyvin mennyt täydestä esimerkiksi huussina tai rautatieasemana.

Hän ei kuitenkaan halunnut toistamiseen kokeilla onneaan koettelemalla tontun kärsivällisyyttä. Ja kyllähän sekavakin suunnitelma olisi parempi kuin ei mitään.

Aarni ei odottanut Einon hyväksyntää vaan kävi suoraan työhön. Yhdessä hujauksessa se asetteli peruskivet paikalleen. Einon ihastellessa sen kätten jälkeä se loihti jostain kasan erikoisia punahehkuisia kiviä.

"Sijoittele nämä tasaisesti perustan päälle", se neuvoi. "Ne varastoivat tehokkaasti lämpöä ja säästävät siten paljon energiaa."

Eino teki työtä käskettyä. Omituiset kivet suorastaan polttivat hänen käsiään. Niiden häkellyttäviä lämpöominaisuuksia ei ollut vaikea uskoa.

Aurinko alkoi vähitellen laskea ja Einosta alkoi muutenkin tuntua, että hommaa oli tehty yhden päivän tarpeiksi. Hän mietti, pitäisikö avulias satuolento kutsua iltapalalle.

"Kiitos, tulen mielelläni!" se hihkaisi ennen kuin hän ehti edes kysyä.

Hetkeä myöhemmin mies ja tonttu istuivat vieretysten sohvalla, kuitenkin kunnioittavan välimatkan päässä toisistaan. Aarni kaivoi taskustaan pullon poreilevaa vihreää nestettä.

"Ota toki hieman kyhnymarjamehua! Se on hyvin terveellistä ja rentouttavaa."

Mehu virtasi Einon jäseniin ja toi muassaan läpitunkevan raukeuden. Pian hän oli valmis nukkumaan. Tonttu oli itsekin siemaillut omaan tököttiään ja kuorsasi jo täyttä päätä sohvannurkassa. Einon viimeinen ajatus oli toive herätä aamulla ja huomata kaiken olleen unta.

Hänen herätessään aamulla aurinko oli jo korkealla. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän tunsi itsensä kunnolla levänneeksi.

Keittiöstä kuului pannujen kolinaa. Eino kapsahti pystyyn ja hiippaili katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui. Hänen toiveensa osoittautui turhaksi, sillä siellä Aarni oli kokkaamassa jotain herkullisen tuoksuista.

"Huomenta!" se toivotti iloisesti. "Nukuitko hyvin?"

"Nukuin, yllättävää kyllä."

"Tänään pääsemmekin jo pystyttämään seiniä."

"Kerrohan, miksi tulit auttamaan juuri minua? Maailmassa on varmasti monta muutakin epätoivoista tee-se-itse -miestä tuhoontuomittuine projekteineen."

"Kultaisen kuusen veljeskunta kunnioittaa sinua, tulen valtiasta."

"Olet erehtynyt. Enhän minä ole kuin pahainen takkakauppias. Vieläpä eläköitynyt sellainen."

"Älä suotta vähättele itseäsi. Tuli on sinun sisälläsi."

Jossain toisessa tilanteessa Eino olisi nauranut itsensä kipeäksi, mutta juuri nyt hänestä tuntui, että tontun jutuissa oli perää. Hän maisteli ajatusta mielessään koko aamupäivän. Järjettömältähän se kuulosti, mutta niin kuulosti moni muukin viime aikojen tapahtuma, joten ainakin se kuului joukkoon.

Saunan seinät alkoivat muotoutua. Rakennuksesta oli tulossa selvästi suurempi kuin Eino oli kuvitellut ja aika oudon muotoinenkin. Hän ei kuitenkaan uskaltanut huomauttaa tästä, varsinkaan kun Aarni näytti paitsi osaavan asiansa myös ottavan hankkeen perin vakavasti.

Seiniin oli lautojen lisäksi tullut kummallisia metallirakenteita, jotka kuulemma tekivät niistä kestävämmän. Ja kieltämättä, hennonoloiset ristikot osoittautuivat niin vankoiksi, ettei Eino saanut niitä taittumaan vaivihkaa yrittäessään.

Illan tullen työmiehet panivat pillit pussiin ja Eino päätti virkistäytyä pikku pulahduksella. Hän oli puolimatkassa laituria, kun hänen matkansa keskeytyi.

"Ei!" Aarni kiljaisi.

"Mitä ei? Ajattelin mennä uimaan, en hukuttautua."

"Siellä ei ole turvallista!"

"Mitä oikein horiset? Olen uinut tässä järvessä polvenkorkuisesta asti ja hengissä ollaan. Mikä muka on muuttunut?"

"Järvetär on ollut armollinen", tonttu sopotti hermostuneesti, "tai ehkei hän ole pitänyt sinua uhkana. Mutta nyt kun minä olen seurassasi, hänelle on päivänselvää, kenen joukoissa seisot..."

"En minäkään ihan mitä tahansa usko", Eino tokaisi ja hyppäsi pää edellä.

Alkukesäinen vesi oli vielä aika kylmää, mutta hän oli karaistunut. Viileys teki uintiretkestä tavallistakin virkistävämmän pitkän päivän jälkeen. Hän polskutteli hiljakseen ulappaa kohti.

Eino kummasteli vesikasvien runsautta. Aivan kuin ne olisivat silminnähden kasvaneet sitten edelliskerran. Järvi oli pieni ja syrjäinen, mutta ilmeisesti sielläkin rehevöityminen teki työtään. Hän mietti, kuinka hienovaraisesti tiedustella Marjatalta, millaisia aineita tämä oli pelloilleen levittänyt.

Kasvien limaiset varret kietoutuivat Einon nilkkoihin. Hän yritti irrottaa niitä, mutta ne vain kiristyivät tiukemmin. Hän tunsi niiden vetävän häntä puoleensa, ja yhtäkkiä koko mies humpsahti pinnan alle. Hän pidätti hengitystään ja jatkoi epätoivoista taistelua kasveja vastaan. Vesi oli sameaa ja pian hänen päässään pimeni.

Eino havahtui tulen rätinään. Silmiään avaamatta hän arveli olevansa omalla sohvallaan. Hän oli kaikesta päätellen vain nukahtanut takan ääreen.

"Kovapäinen ukko! Eikö olisi kannattanut uskoa hyvän sään aikana?" kuului syyttävä narina hänen korvansa juuresta. "Saat kiittää onneasi, että Järvetär aliarvioi voimani. Jos hän olisi hyökännyt tosissaan, olisit nyt kalanruokaa."

Hiertymät Einon nilkoissa palauttivat illan tapahtumat hänen mieleensä vähän turhankin elävinä. Järkytys ja kiitollisuus lievensivät pettymyksen tunnetta, kun hän tajusi, ettei voisi epämääräisessä tulevaisuudessa enää lainkaan nauttia toisesta suosikkiharrastuksestaan.

"Nyt on muuten sitten tiistai. Olit poissa pelistä puolitoista vuorokautta."

Einon päässä pyöri. Mitä oikein oli tapahtunut? Luultavasti hän ei halunnutkaan tietää sen tarkemmin.

"Meidän on syytä palata töihin", Aarni jatkoi hermostuneesti.

"Mitä tekemistä saunallani on tämän kanssa?"

"On parempi, ettet vielä tiedä. Nyt mennään."

Tontun avustuksella sauna oli valmistumassa vähintään moninkymmenkertaisella nopeudella, mikä harmitti Einoa, koska rakennustyön oli pitänyt olla hänen eläkepäiviensä harrastus, jolla hän saisi päivänsä täytettyä ainakin yhdeksi kesäksi. Hän ei kuitenkaan edelleenkään rohjennut valittaa.

Seinät olivat pystyssä ja seuraavaksi ruvettiin asettelemaan kattoa. Peltilevyjen sijaan siihen käytettiin muovimaista kuitua, joka heijasti valoa niin voimakkaasti, että sen katsominen keskellä päivää häikäisi silmiä. Epäilys hiipi Einon mieleen.

"Kun tästä hökötyksestä tulee nyt näin... hieno, pystyykö siinä lainkaan saunomaan?"

"Pystyy tietenkin. Ei kai se muuten olisi sauna?"

Eino melkein uskoi väitteen, muttei ollut yhtä varma, uskoisiko Marjattakin.

"Älä siitä rouvasta murehdi", Aarni vakuutteli. "Pidän huolen, että hän ottaa kutsusi vastaan."

Tällä kertaa Eino oli varma, ettei hän ollut ajatellut ääneen.

"Tiedän, se on epäkohtelias tapa", tonttu pahoitteli. "Ajatuksesi oli niin voimakas, etten voinut olla kuulematta sitä."

Eino päätti yrittää jatkossa ajatella kevyemmin. Häntä ei erityisesti houkuttanut päästää moista oliota penkomaan päänsä sisältöä, oli se kuinka avulias tahansa.

"Olen varma, että rouva ihastuu ikihyviksi nähdessään upean saunasi. Tällaista ei ihan joka äijällä olekaan", se jatkoi ja iski silmää.
Sauna valmistui lopulta viikon kuluttua töiden aloittamisesta. Se ei juurikaan vastannut sitä kuvaa, joka Einon mielessä oli alun perin ollut, mutta olihan se kieltämättä kaikesta huolimatta aika vaikuttava ilmestys.

Eino kävi laittamaan itseäänkin edustuskuntoon. Peseytymistä jokseenkin hankaloitti, ettei Aarni päästänyt häntä hakemaan vettä järvestä eikä Eino halunnut kuluttaa juomavesivarantojaankaan tähän tarkoitukseen. Hän vaihtoi ylleen hienoimman paitansa, kasasi rohkeutensa ja suuntasi Marjatan maatilalle.

Emäntä löytyi navetasta, jossa hän oli valmistautumassa iltalypsylle.

"No mutta Einohan se siinä! Mikä sinut tällaiseen aikaan tänne tuo? Oletpa muuten hienona! Juhliinko menossa? On muuten tosi hieno se uusi saunasi, katsoin sitä vähän tuossa kun ajelin pellolta takaisin."

Suunvuoron saatuaan Eino rykäisi ja aloitti: "Siitä saunasta pitikin kysymäni, josko haluaisit tulla kokeilemaan sitä? Siinä saa aika makoisat löylyt." Ainakin toivottavasti...

"No mikäs siinä, kun tässä lauantai-iltakin sopivasti on", Marjatta ilahtui. "Varrohan kun panen ensin nämä kantturat sijoilleen ja käyn vähän siistiytymässä, niin sitten voin joutaa tulla."

Eino tallusti kotimökille onnesta soikeana. Hän meni suoraa päätä tarkistamaan, että saunassa oli kaikki kunnossa. Aarni oli työn touhussa kohentelemassa tulta. Kiukaan virkaa toimittava tulipesä oli kooltaan valtava. Savu imeytyi tehokkaasti hormiin ja tuli ulos katon joka kulmassa olevista savupiipuista. Piippuja oli kaiken kaikkiaan kuusi, olihan kattokin oli kuusikulmainen.

"Hyvinkö meni?" tonttu tiedusteli virnistäen.

"Hyvinpä hyvin", Eino myhäili.

"Mitä jos vielä koristelisimme paikkoja vähän, niin olisi rouvan mukavampi tulla? Minulla olisi tässä muutamia soihtuja. Käy panemassa näitä parit tien varteen ja oven pieleen, niin minä vien muutaman laiturille ja rantaan."

Eino teki työtä käskettyä. Soihdut valaisivat koko tontin upealla taianomaisella hehkulla. Marjatta saattaisi luulla tulleensa mökkisaunan sijaan huvipuistoon.

Kohta tieltä kuuluikin jo hullaantunutta huhuilua: "Onpa tavattoman kaunista! Mistä tällaisia saa?"

"Ammattisalaisuus", Eino hykerteli.

"Todella uskomatonta! Mutta eikö ole vähän vaarallista pitää näin paljon avotulta kun on metsäpalovaroituskin ja kaikkea?" Marjatta huolestui.

"Älä pelkää, nämä ovat erityisvalmisteisia soihtuja", Eino vakuutteli.

Eino ohjasi Marjatan saunalle ja haki saunajuomat sekä hieman pikkupurtavaa. Emäntä ihasteli kahta kauheammin nähdessään uudisrakennuksen sisäpuolen.

Molempien istuessa lauteilla Marjatta kysyi: "Onko tuo se puutarhatonttu, jonka sait läksiäislahjaksi?"

"Mikä? Missä?" Eino hätääntyi.

Ja toden totta, tonttu oli käynyt kiukaan viereen seisomaan, liikkumattomana tosin. Eino huokaisi helpotuksesta.

"Eikö se sula, kun se on muovia?" Marjatta kummasteli.

"Erityisen kestävä malli", Eino selitti ja heitti löylyä.

Veden osuessa kiviin ilmaan kohosi kimalteleva pilvi ja tuli voimistui silminnähden. Koko rakennus alkoi täristä.
Ennen kuin kumpikaan saunojista ennäti avata suutaan, Aarni rauhoitteli: "Älkää huoliko, kaikki on hallinnassa. Aloitan kohta lähtölaskennan."

Marjatta ähkäisi ja tuupertui Einon käsivarsille. Ainakin se oli todiste, että hän näki samoja harhoja.

"Nyt varmaankin voit viimeinkin kertoa, mistä tässä on oikein kyse?" Eino vaati.

"Jo vain", tonttu vastasi vähän liiankin iloisesti. "Rakensimme tämän avaruusaluksen, jotta pääsisimme takaisin kotiplaneetalleni. Sain tehtäväkseni hakea sinut turvaan ennen kuin taistelu toden teolla alkaa. Perehdytämme sinut muinaisiin oppeihin ja harjaannutamme tulivoimien hallintaan. Rouva tulee mukaan pitämään sinulle seuraa, sillä me tontut voimme olla varsinaisia erakkoluonteita, kun sille päälle satumme. No niin, nyt on aika lähteä, suuntana Merkurius! Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan..."

Kiuas - tai moottori - jylisi korviahuumaavasti ja sauna kohosi natisten ilmaan. Eino ehti nähdä ikkunasta mökin jäävän kauas taakse. Hänellä olisi aikamoinen selittäminen edessä, kunhan Marjatta jälleen virkoaisi...

- - -

Eläkeläismies paloi loppuun - Poltti mökkinsä

Puumalalaista 64-vuotiasta miestä epäillään metsäpalon sytyttämisestä. Reilu viikko sitten eläkkeelle jäänyt mies oli silminnäkijöiden mukaan tehnyt tontillaan outoja valmisteluja, kunnes oli lopulta lauantai-iltana sytyttänyt kaikki puurakenteet laituria myöten palamaan. Palo ehti levitä aluskasvillisuuteen mutta saatiin ajoissa hallintaan ennen kuin tuhot ulottuivat laajemmalle. Miehen tontti mökkeineen sen sijaan paloi maan tasalle.

Epäiltyä ei ole saatu kiinni, mutta etsinnät jatkuvat. Entiset työkaverit kuvailivat miestä tunnolliseksi ja ahkeraksi mutta mielialavaihteluihin taipuvaksi. Hänen arvellaan kärsineen vakavasta burn outista.

Viranomaiset arvelevat asiaan liittyvän toisenkin rikoksen. Samoihin aikoihin nimittäin ilmoitettiin kadonneeksi naapuritilan emäntä, 58, joka oli kuulunut epäillyn tuttavapiiriin. Poliisi tutkii tapausta sieppauksena, sillä ruumista ei ole löytynyt. Romanttista motiivia pidetään todennäköisenä.